Täältä löytyy vastuksia kysymyksiin, jota kukaan ei kysynyt.

Hahmoista

Kuinka monta hahmoa voi ottaa?
-Diablo II:sesta tuttujen sääntöjen mukaan maksimissaan 8. Ensimmäisen saat tietenkin heti, mutta siitä seuraavat :
Hahmo 2 = 25 viestiä
Hahmo 3 = 50 viestiä ja vähintään 2 kk rekisteröitynä
Hahmo 4 = 75 viestiä ja vähintään 3 kk rekisteröitynä
Jne. kahdeksanteen ja viimeiseen hahmoon asti.
HUOM: Sinun on tietenkin kyettävä pelaamaan kaikilla hahmoillasi tasapuolisesti. Muistakaa että laatu korvaa määrän tässäkin suhteessa.
Kaikki hahmot toimivat saman nicin alla, eli joka hahmolle ei tehdä uutta rekisteröitymistä.

Kuinka monessa pelissä voin olla yhtä aikaa?
-Hahmosi saa olla yhtä aikaa kahdessa pelissä ja yhdessä event pelissä. Hahmosi ei tietenkään ole samaan aikaan kahdessa paikassa, vaan tapahtumat tapahtuvat aika järjestyksessä. Pelaajien olisi hyvä, mutta ei pakollinen, pitää yllä aikajanaa, eli missä järjestyksessä eri pelit ovat tapahtuneet.

Voiko muillakin hahmoilla kuin druidilla olla lemmikkejä?
-Voi, mutta kohtuuden rajoissa. Perus lemmikkieläimiä ja joitain villieläimiä sallitaan lemmikkeinä. Demoniset ja muuten vääristyneet eläimet eivät ole sallittuja. Myös maagisesti rakennetut lemmikit/ palvelijat ovat mahdollisia, mutta ne ovat hyvin harvinaisia necromanseria lukuunottamatta. Muistakaa ettette ala pelaamaan vain eläimillä vaan muistatte myös hahmonne olemassa olon.

Kuinka monta eläintä hahmolla saa olla?
- Muun kuin druidin mukana voi olla korkeintaan kaksi eläintä.
- Druidin mukana voi kulkea kolme eläintä ja taistelu tilanteessa tämä voi kutsua ympäröivästä maastosta kolme lisää. Nämä kolme katoavat takaisin koteihinsa taistelun päätyttyä, jos ovat vielä hengissä. Kutsutut eläimet ovat aina ympäristölleen luonnollisia, eli Auranocin aavikolla druidi ei voi saada avukseen jääkarhuja.

Voiko hahmolla olla useampi hahmoluokka, esimerkiksi palkkamurhaaja/necromanseri?
-Ei. Kouluttautuminen ammattiin ja klaaninsa perinteisiin on elinikäinen sitoumus. Joissain tapauksissa hahmo voi oppia jonkin kyvyn toiselta ammatilta, mutta tätä tapahtuu harvoin ja joudut neuvottelemaan siitä minun kanssani.

Entäs sitten vaikka tuo velho/seppä?
- Tämä käy kyllä. Hahmo voi omata jonkin ammattimaisen harrastuksen kuten nahkurin, tai sepän ammatin. Tämä on kuitenkin yleensä vain harrastus tai taito, kunnes hahmo vetäytyy eläkkeelle tai on muuten päättänyt jättää seikkailut sikseen.

Pelaamisesta

Mitä jos perus peli on siirtymässä kovaa vauhtia tuonne k-18 suuntaan?
-Jos näyttää siltä että pelistä on tulossa kovinkin tarkasti kuvailtu, verinen tai eroottinen, olisi hyvä että topicin perustaja, eli pelin aloittaja menisi muokkaamaan ensimmäistä viestiä ja lisäisi pelin nimeen merkinnän (k-18) tai (k18). Näin herkkä unisimmat välttyvät painajaisilta.

Mikä kaikki ylipäätään on k-18 materiaalia?
-Tämä roolipeli on muutenkin melko tumma vaikutteinen, joten k-merkinä tarvitaan vasta kun halutaan pelata jotain erittäin eroottista, veristä tai muuten herkimpiä järkyttävää kohtausta. K-merkintä ei tietenkään tarkoita, että saat kirjoittaa esimerkiksi suoraa pornoa, hyvä maku on mielellään säilytettävä. Leikittele sanoilla, kuvailla saa, joten älä käytä niitä väärin. Koittakaa myös muistaa, ettei kaikkien pelienne tarkoitus pyöri vain seksin ympärillä.

Tekijänoikeuksista

Tämä sivusto, tekstien suomennokset, sivuston kuvitukset ja geneerinen suunnittelu kuuluu AtheneNocturnalle.
Diablo II, Lord of Destruction, pelissä esiintyvät hahmoluokat, hirviöt ja maailma kuuluvat Blizzard Entertainmentille, pieniä muutoksia on tehnyt AtheneNocturna.
Sääntö osion tekstit ovat suurimmalta osaltaan Nibsin käsialaa.
Mihinkään sivun sisältöön ei ole koskemista ilman lupaa ja luvaton materiaalin käyttöönotto voi johtaa ikäviin seurauksiin.
Suurkiitos kaikille jotka ovat auttaneet ja innoittaneet tämän pelin teossa.

..eikä varsiselleriä.